Totaalinen läpimurto

Oon niin iloinen että pakko kirjoittaa tännekkin tästä, vaikkei edes kuvia ole! Laittelen jotain vanhoja :)

Ihan ekaks mun täytyy tunnustaa, että tänään ratsastaessani mä ihan oikeasti mietin, että mitäpä jos vaan luovuttaisin, veisin pollen tarhaan ja lähtisin kotiin. Olin siis päättäny mennä pitkästä aikaa koulua Alpilla, melkein kuukauden tauon jälkeen. Aluksi Alppi oli hyvillä mielin, mutta sitten alkoi taas kiukuttelu heti kun koitin ravityöskentelyä. Askel tikitti ja hevonen toljotti kokoajan oikealle niska mun sylissä. Ja heti jos sitä ratsasti pohkeella eteenpäin, askel vaan tiheni, eikä pidentynyt yhtään. Otin monta kertaa takaisin käyntiin ja turhautuneena koitin pyöritellä hevosta käynnissä ja sitten koitin aina taas ravia uudestaan. Sama kaava toistui ja melkein jo luovutin, kunnes jäin toden teolla miettimään. Kävin oman ratsastukseni läpi, ja sitten muistin, että Alpin vasemman takajalan todettiin olevan jumissa. Väistöissä tai avoissa Alppi ei tosiaan käyttänyt sitä jalkaa juuri ollenkaan, etuosa vaan karkas johtamaan reilusti ja pakka levisi joka kerta.

   Sitten kaverini tulikin seuraamaan kentälle meidän onnetonta räpellystä, ja sain ajatuksen. Käskin kaveriani pukkaamaan Alpin takaosaa ulospäin kun käsken. Sit me käveltiinkin ympyrää ja mä sain kaikin keinoin yrittää pitää Alpin etuosan oikealla linjalla, samalla kun kaveri auttoi takaosan käyttöön ottamisessa. Lopulta tamma ottikin askelia enemmän mahan alle, ja naps. Heppa melkein napsahti tosiaan pyöreeks ja hiljaseks. Ootin kokoajan että se nousis taas ja tunkis niskaa mun syliin, mutta siellä se pysyi! Kaikissa askellajeissa Alppi oli täysin hiljaa, pyöreenä, ja mä saatoin taas säädellä askellajeja ja jopa muotoakin korkeammaksi ja pidemmäksi. Tänään mentiin aika matalalla muodolla, koska olin niin tohkeissani siitä, että Alppi oli kerrankin viuhtomatta ja vastustelematta.

No, mitä tästä opimme? Kannattaisi ehkä useamminkin kuunnella hevosta...