keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Muutama hyppykuva

Heips! Julkaisen nyt muutaman päivän ikäiset kuvat viime hyppykerrasta Sessan kanssa. Hypyt meni hyvin. Ristikot alko yhtä hyvin kun viime kerralla, eli Sessa oli yhtä rauhallisella tuulella kun mitä toivoinkin sen olevan. Keskivaiheella tosin keksin kokeilla yhtä ihan sikavaikeeta tietä, kun oli pakko kokeilla, kääntyiskö tamma. :D Alussa homma ei meinannut pyöriä lainkaan, koska tiehän toimi sillä lailla, että linjan ensimmäiseltä esteeltä loppuun jatkamisen sijaan käänsinkin ikään kuin puoliympyrälle ja siitä piti sitten hypätä este, joka oli toisella pitkällä sivulla.
   Sessalle hankaluuksia tuotti se, että se oli menossa linjan toiselle esteelle. Sitten kun pyysinkin sitä kääntymään, se otti pulttia, koska se suuttuu tosi paljon jos otan "kesken suorituksen" liikaa kiinni. Ja kurvi oli melkoisen jyrkkä, molemmat esteet kun kuitenkin oli reilusti uran sisäpuolella. Suutuksissaan Sessa sit puri kuolaimeen, kaahotti ja vähän kaikkea mitä keksikin, ja mulla alko taas olla hermot koetuksella. Tässä voidaankin sit todistaa Sessan olevan putkiaivoinen, kun se ajattelee suoran viiden laukan linjan yhtenä tehtävänä.. :D Lopulta, parin ravilähestymisen jälkeen me sit kuitenkin onnistuttiin siinä ihan laukassakin, tosin sain vetää Sessan melkein laukkaamaan paikallaan... Mutta onnistuttiimpa vaikeammassakin tiessä!
    Sitten helpotin ratoja ja nostin korkeuksia. Siinä missä viimeksi me hypättiin n. 80cm yksittäisenä lopuksi, niin nyt sitten sisko korotti viimesen radan kokonaan 75-80 senttiin ja sitten lopuksi me hypättiin yksittäisenä jotain vähän isompaa. Mittakeppi vois olla ihan hyvä :D




















Tällä hetkellä on hirvee treeni-into päällä ja kisafiilis... Haluisin treenata niiiiin montaa asiaa! Pitäs vaan saada kuvaajakin useemmin mukaan että näkis että miltä se meidän meno ihan oikeasti näyttää. Ja vähän matskua tänne teillekin :) Mutta juu. Seuraavaan postaukseen!

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Uusi ulkoasu!

Jouluinen ulkoasu on vihdoin poissa pelistä, jee! Bongasin ht.netin kautta ulkoasun tekijän, suurkiitos hänelle. :) Mielipiteitä saa ilmaista vapaasti, ja kaipaankin hiukan palautetta. Myös postausehdotuksia saa antaa! Ja oikein hyvää juhannusta kaikille! <3

Käytiin Sessan kanssa juhannusaaton kunniaksi tuuppailemassa koulua. Tässä kännykkäkuva innokkaasta kesälaitumelta lähtijästä :D

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Vihdoin ja viimein se videopostaus...

Hienoa minä. Mitenhän kauan aikaa sitten tämäkin video piti julkaista? :D Kuten tässä postauksessa mainitsin, kuvasin lyhyen videopostauksen tuulisesta päivästä, kun juoksutin Sessaa. Vaikka mitään loistokamaa siitä ei tullut ja ääneni on vallan hurmaava, niin laitampa tämän kuitenkin tulemaan kun kerran teinkin. :D Ja tosiaan ilmoitusasiana sellainen juttu, että lähden huomenna (tiistai 16.6.) Rautalammille, nimittäin tutustumaan lukioon! Kyllä, pääsin Rautalammin lukion ratsastuslinjalle opiskelemaan. Olen todella innoissani!
   Ja sitten menemme todennäköisesti vanhimman siskoni luokse käymään, joten en tule postailemaan taas hetkeen. Mutta koitan saada ensi ratsastuskerralla sitten ihan kunnolla kuvia!


lauantai 13. kesäkuuta 2015

Kilpailukauden avaus

Pahoittelut jo etukäteen, postaus on aika pitkä eikä kuvia ole kuin yksi vanha. Itse postaus on kuitenkin lähinnä hehkutusta, että masentavaa luettavaa tämä ei ole!

Pieni väli pääsi tulemaan, vaikka postattavaa riittäisi. En vain yksinkertaisesti päässyt nyt vähään aikaan, sillä on rippileirillä viikon ajan isostelemassa, keittiössä tosin. Nyt pääsin vihdoin kotiin. Vaikka väsyttää, niin viikko oli ihan mukava. :)
  Mutta asiaan! Mun oli aivan pakko hetken mielijohteesta ilmottautua lauantain 6.6. estekilpailuihin, jotka pidettiin Joensuussa Korholan tilalla. Sessan kanssa ei ehditty harjotella sen enempää kuin noiden hyppyjen verran, mistä postasin. Lähdin soittelemaan sotaan ja olin varma, ettei kisat tulisi menemään mitenkään hirveen hyvin, Sessalle sattu sitten kiimakin just kilpailupäivään. :D Mutta yritin vaan valmistautua ainakin itse pitämään pääni kylmänä, jos tamma keksii temppuilla. Pyrin samaan fiilikseen kun viime hyppykerralla, eli pitämään asiat yksinkertaisina enkä rupeais sähläämään ylimäärästä, koska sitten hyppäämisestä ei Sessan kanssa tule ikinä mitään.
   Pönttö tamma pörisi kun lastattiin, mutta meni kuitenkin melkein suoraan koppiin pienen ihmettelyn jälkeen. Kisapaikalla oltiin hyvissä ajoin ja ehdin kunnolla laittaa omat ja hepan kamat niskaan ilmottautumisen ja pienen haahuilun jälkeen. Sessa hörisi ja hirnu kaikille hevosille suunnilleen minuutin välein, diiva... :D Kuvaajaa mulla ei valitettavasti ollut mukana, kuski toimi kisahoitajana ja siinä se. Harmittaakin varmaan se eniten koko reissussa, koska radat meni aivan mahtavan hyvin! Startattiin 65cm ja 70cm, tosin korkeammassakin luokassa jotkut esteet näytti hirveen isoilta :D Vanhaksiko tässä alkaa tulla kun alkaa jännittämään jo tällä korkeudella? Ei, veikkaan että se on vaan treenin puutetta. Ja Sessa hyppäs niin upeasti, ettei mua itse radalla jännittänyt missään kohtaa. Toivottavasti saatais pian korkeuksiakin ylös, ainakin jos tamma käyttäytyy jatkossakin esteillä näin mallikkaasti! Ekassa luokassa olin valmistautunut katastrofiin ja vaikka rata oli helppo ja arvostelu A.2.0(lyhyt rata, puhtaista suorituksista palkitaan tietty määrä ajan perusteella), niin ainoa tavoite oli selvitä radasta yhtenä kappaleena pois. Yllätyin kuitenkin heti verkassa, koska Sessa hyppäs tosi hyvin ja maltto kuunnella paikat tarkkaan. Sama fiilis jatku myös radalla, sain välistä laittaa pienen puolipidätteen ja välistä antaa vähän pohjetta. Muutoin Sessa laukkasi kivan reippaasti muttei kaahannut, odotti täysin mun antamat paikat ja muutamat omat mokani se myös korjas. Virheitä ei ihme kyllä tullut multa kovinkaan paljoa, ekassa luokassa tais tulla yksi lähestyminen liian lähelle. Kyllä se on helppoa ratsastaa jos heppa vaan kuuntelee! :) Radan jälkeen olin tosi tyytyväinen tammaan, koska se ylitti odotukset jo siinä vaiheessa. Rata oli alusta loppuun rauhallinen ja siisti. 

Kuvia en saanut ees netistä, kun ei ainakaan kukaan myöntänyt ottaneensa kuvia. Laitan tän nyt sit tähän, ettei tule ihan masentavan näkönen postaus. :D

Korkeammassa luokassa sitten halusin saman fiiliksen, kun ekassakin, eli että tamma olis mun hallinnassa. Tässä luokassa arvostelu oli sitten 367.1 (A2/A2), eli aikaa piti ratsastaa vasta toisessa vaiheessa. Muutamissa paikoissa päätinkin sitten, että kokeilen kääntyykö Sessa miten tiukkaan. Saatiin perusrata yhtä siististi ja puhtaasti kun ekankin luokan rata, ja jatkettiin siitä uusintaan. Heti uusinnan ekan esteen päätin hypätä aika vinosti ja heti sen jälkeen piti kääntää aika tiukasti, mutta se onnistu! Sessan kanssa en ollut ihan varma, tulisko sellanen onnistumaan, koska se oli todellakin aika hankala tie, ja Sessa on monesti niin etupainonen ettei heti esteen jälkeen kääntäminen tulis täysjärkisellä varmaan mieleenkään. Tuona päivänä tamma oli kuitenkin parhaimmillaan, koska se ei edes ollut etupainonen :D Loppuratakin meni puhtaasti, vaikka tuli pari lähestymistä ite töppäiltyä ja tultua taas lähelle, mutta Sessa hoiti homman kotiin upeasti! Jälkikäteen katottuna me oltiin neljänsiä, eli ensimmäisiä ei-sijoittuneita, ja hävittiin kolmannelle alle sekunnilla. Ei me siis hirveen hitaita oltukaan! Sessan kanssa näköjään pitää panostaa tuohon että kovan vauhdin sijaan tekee lyhyet tiet, koska tamma saattas ehkä ottaa vähän pulttia kovasta hoputuksesta ja menosta saattas tulla vaarallista.. :D
    Nyt jälkeenpäin on tosi iloinen fiilis vieläkin. Kisat olivat erinomaisesti järjestetty, toimihenkilöitä oli tarpeeksi, henkilökunta oli ystävällistä ja palvelu pelasi. Tamma oli fiksulla tuulella eikä hölmöillyt, radat olivat siistit ja rauhalliset, eikä minun tarvinnu hävetä niitten jälkeen (...:D). Ja myös yllätyin itse eritoten siitä, että Sessa ei todellakaan ollut niin etupainoinen, kun kotona. Jos ite istuin suorassa/hiukan kevyessä istunnassa ja kannoin kädet, niin mulla ei ollut käsillä koko hevosen painoa. Ja vaikka korkeamman radan isompia esteitä kauhistelin rataan tutustumisessa, niin kun me hypättiin ne, ei ollut mitään ongelmia. Sessa myös teki muutamat hypyt vähän kauempaakin tiputtamatta, ja hyppyjen välissä tuntui olevan myös ilmaa, että ei ihan kiivetty vaan niitten yli.
    Nyt sit kun tietää, että tamma osaa myös käyttäytyä ja sillä voi tehdä vähän rohkeemmat tiet, niin tästä on tosi hyvä jatkaa. En oikeastaan olis voinut toivoakaan tän parempaa kisakauden avausta. :) Katsotaas, millon seuraavat kisat tulee!

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Vihdoin onnistuneet hypyt!

Eilen sitten viime kerrasta viisastuneena juoksutin Sessaa ennen selkään nousua. Aika paljon se juoksikin, vaikkei temppuillutkaan läheskään yhtä paljoa ku viime juoksutuskerroilla. Kiipesin sit selkään ja verkkailin tamman lyhyesti, En oikeastaan työstänyt sitä minkään näköseks, lähinnä varmistin pohkeiden olevan läpi ja jarrun toimivan. Yllättäen Sessa olikin melkein tahmea, joten joudun jopa kokeilemaan kaasunkin toimivuutta. Pitää seuraavaksi sileällä muuten ruveta työstämään lisäyksiä. Tuntuu tosi tyhmältä kirjottaa tästä, koska yleensä Sessalle ei ole mikään ongelma pyrkiä eteenpäin... Päättäs jo että onko pohkeen takana vai edessä. :D
   Vaikka laukassa sainkin heppaa jo paljo paremmin vireäksi ja tein laukanvaihotkin paristi, että Sessa heräis varmasti. Heh, tein aina laukanvaihdon jos esteelle tuli löysä lähestyminen. Piti herätellä Sessaa ja se yleensä ottaakin pulttia laukanvaihdoista :D Joka tapauksessa tosiaan, hyppääminen oli kymmenen kertaa helpompaa näin päin, kuin että se syöksyis sokeana esteelle ja ottas kaikki puomit mukaan (jos pysy edes niin huonosta hypystä pystyssä) kuten se teki tätä kertaa edeltävällä hyppykerralla. Olikin paljon helpompaa, kun piti ratsastaa eteen kurveissa ja sai säädeltyä vähän itekkin paikkoja. Sessakin oli tosi hyvällä tuulella, hoiti jotkut lähestymiset ite jos ite jäin matkustelemaan. Yllättävän tarkka se kuitenkin on, paristi kun ite jäin istumaan, se teki surkeen hypyn ja otti parilla kerralla puominkin mukaan. Myös yksi ohijuoksu tuli sarjan b-osalle kun se kokeili että onko pakko ja en ite älynnyt ratsastaa sitä suoraan. Kaiken kaikkiaan kuitenkin oikein mukava ja sujuva hyppykerta oli! :)




Tää on niin huvittava kuva ku hyppy näyttää pysähtyneeltä ja mä oon kuitenkin sen näkönen että estettä ylitetään :D







Tämä... :Dd


Otettiin tosiaan lopuks jopa paristi hypyt tuolle oranssille korkeampana, se oli ehkä 80 cm. Sekin meni ilman ongelmia, Sessa kuunteli täysin mille paikalle ohjasin sen! Pari kertaa jouduttiinkin hyppäämään ennenkun onnistuttiin, koska en osannu ratsastaa oikeeseen paikkaan. :D Mutta heppa pelasti niin hienosti että puomi otettiin mukaan muistaakseni vaan kerran!
   Mutta koska jostain on ihan pakko valittaa, niin pitää kyllä mainita että tuo satula on ihan kauhee. Siinä on ihan kiva tuo istuinosa mutta jalalle se ei anna tukea missään muodossa. Antakaa siis anteeksi tuo mun jalka mm. tuossa viimesessä kuvassa, mulla on ollu aina ongelmana että sisäjalka on edempänä kun ulkojalka ja varvas sojottaa ulospäin. Pitää varmaan ruveta ajattelemaan sitäkin.. :D

© HTTP://LFLAY.BLOGSPOT.FI