maanantai 6. toukokuuta 2013

t.Sandra

Sandra tuli vuonna 2009 Juukaan, kaverini omistukseen. Sandra oli kaunis ja ystävällinen.
.. Aluksi.

Kuvia ei oo siltä ajalta. Meno oli lyhyesti tätä: Kävellä sai sata kierrosta, kunnes käveli suorassa. Sitten ravissa kaikki hukkaan, heppa veti pään alas ---> se oli menoa sit. Laukasta ei ees puhuta.

En kilpaillut 2009 Sandralla, mutta pari muuta kävi sillä muutamat kisat. Raviohjelmaa ja ristikkoluokkaa, ihan kohtalaisin tuloksin. Sandra oli siis rauhoittunut jo jonkin verran. Muttei tarpeeksi..
 Sitten rupesin talven aikaan ratsastamaan Sandralla hiukan enemmän. En muista oliko syy raha, hevosten riittämättömyys vai kiehtoiko Sandra jo silloin :D jokatapauksessa kesällä 2010 päätimme että minun on aika mennä sillä kisoihin. omg. (Kuvia oli, muttei enää. mrrrrr :/)
 Tulokset ei juuri mairitelleet. Menin pelkkiä esteluokkia. Jätin ristikot väliin. Yhdet Nurmeksessa. Tuli yksi kielto, muuten ihan ok. (Kielto tuli vieläpä kokonaan valkoiselle porttiesteelle, Sandra päätti pelätä sitä kunnes heräsin satulassa ja käskin eteenpäin.) Sitten kaksi kertaa Joensuussa. Oooooou.. Meni muuten ihan pohjamudissa ne radat. Heppa ei kuunnellut yhtään, kielsi joka esteelle ainakin kerran. Koko radassa meni viisi minuuttia. Olin häpeissäni ja olin sitä mieltä, ettei kilpailemisestani tulisi ikinä yhtään mitään.
 Menin kauden viimeiset kisat Nurmeksessa, luokka oli ehkä 50-60 cm, tai pelkkä 50  cm. En muista niin pitkälle. Joku oli muuttunut. Joko olin päättäväisempi, joko Sandra oli, tai sitten se johtui vaan kannuksista ja raipasta yhtä aikaa (ennen oli ollut vain joko kannukset tai raippa). Ehkä kaikki kolme vaikutti asiaan? Kuitenkin tuli voitto. :) Olin iloinen.

Sit 2011 menin heC -luokkia muutamaan otteeseen sandralla. Tuloksia tuli aina joku 56 %, ei sijotuttu. Mut olin tyytyväinen Sandraan sen puolesta, ettei kouluaitojen yli enää menty kuten se 2009 yhellä teki :'D Ja muutenkin papereissa luki aina kehuja tasaisuudesta ja tahdikkuudesta.

Tässä kuva syksyltä..
Mitään sen kummoisempia tuloksia ei muistaakseni tullut. Menin muutamat 60 cm radat.

Sitten 2012 kesällä päätettiin ottaa hepokankaalle Odessa ja Sandra mukaan :) Tuli kaikin puolin mukava reissu, opittiin paljon uutta.


Ja käytiin kisoissa...

ÄRSYYNNYIN KUN NÄIN ASETUKSEN. :)
Pääsis se kai metriä. Kuvan este 80 cm, korkeimmillaan olen hypännyt sillä 90 cm okserin.
Oli tuo hyppykerta kyl tosi positiivinen mun mielestä. :):)
Kuhan mennä humputeltiin :)

Seuramestari 2012 estepuolelta ;)

Ihan kaikki sain Sandralla yhtenä päivänä! Olin superhappy!

Saatiin heB ruhtinaallisesti 55 % läpi! Jotain mennyt kalloon! :D heC saatiin aijemmin kesällä prosentein 58 :)
Sittemmin Sandra lähti omistajineen Iisalmeen, enkä ole sen jälkeen käynyt sen luona kun vain muutamaan otteeseen.
Nerkoon kisoissa kävin joskus alkutalvesta, ennen varsinaisten lumien tuloa. Ne meni ihan ok. Menin 60 cm luokan ja 70 cm. Molemmissa tippu yks, mrr :/ mut lähettiin aika kylmiltään kisaan, että ei se ihan mikään ihme sitten ollut.
jes, hyvä laatu
Nyt sitten kävin Iisalmessa pari viikkoa sitten. Siitä on erillinenkin postaus, mutta laitampa kuvan tähänkin. :)
Ihan vaan ilman satulaa humputeltiin menemään mutta mukavaa oli. :) (kentän huonokuntoisuudesta riippumatta :D onneks lumet suli.)

Nonniiiin, eli nyt ollaan päästy tämän postauksen loppuun! Pääsitkö tänne asti? :D Toivottavasti.
 Ensi kesänä menen Sandran kanssa taas Hepokankaan tallille leirille, ja käyn varmaan muutamat kisat. 
      Moikka! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)

© HTTP://LFLAY.BLOGSPOT.FI