Ajatuksia käsitteestä "peräänanto"

Peräänanto, tuo nykyisin hyvin monelle tutuksi tullut sana. Mitä se sitten tarkoittaa?

Nisa oli juuri sellainen, joka pohkeen kautta meni ensin nyökkyyn ja sitten vasta peräänantoon, kun antoi vielä lisää pohjetta. Niin sanotusti nurinkurinen siis!

Kuten luultavasti kaikki tietävät, peräänanto on ns. hevosen tila, jossa sen toivotaan kulkevan ratsastuksen aikana. Tästä aiheesta voisin jaaritella niin paljon, ja keskustella vielä enemmän :D Minulla ei oikeastaan muita keskustelukavereita ole, kuin some, sillä juukalaisia ratsastajia alkaa olla yhä vähemmän ja vähemmän. Ajatuksia aiheesta kuitenkin riittää ja ajattelin nyt julkaista tällaisen pohtimistekstin. En siis todellakaan väitä, että nämä ovat oikeaoppisia ja täysin oikeita ajatuksia, joten pyydän: Korjatkaa jos olen väärässä :)

   Nykyisin on paljon keskustelua siitä, miten vääristyneen kuvan monet ovat saaneet peräänannosta. Pääidea lienee kaikille tuttu: hevonen on aina jossain muodossa, eikä se tarkoita peräänantoa. Sekään ei tarkoita peräänantoa jos hevonen kulkee niska pyöreänä, muuten selättömänä ja jalattomana, Mutta eihän siitä voi aina syyttää kuvassa ratsastavaa, hän saattaa olla tiedoton, taidoton tai muuten kykenemätön saamaan hevosta astumaan allensa ja rennoksi. Esimerkiksi ystävämme Alppi on aina alussa juuri sellainen kameli, jonka askelpituus on sentti ja se ei pitene siitä aluksi "kirveelläkään", vaan se täytyy aina ratsastaa alusta saakka pohkeen ja ohjan väliin. Sitten kun se sinne menee, niin se on mukavan herkkä ja aktiivinen, ja tahdikas. Alpilla on melkoinen ryhti, kun se on avuilla, ja aika monesti valmentaja kehottaa ratsastamaan pidemmälle kaulalle. Se taas on prosessin päässä, että Alppi reagoi siihen oikealla tavalla.. Ei kuitenkaan karata liikaa aiheesta.

    Mihin sitten pyrin ratsastuksen aikana? Nykyään kun täällä pyörii niin hirveän pieni piiri, niin tulee ratsastettua aina niillä samoilla vanhoilla työkavereilla myös, vaikka ratsastaisikin jollain muulla kuin Sessalla, Alpilla tai Nisalla. Itse kuitenkin aina pidän pohjana sitä, että pyrin saamaan pohkeen läpi ja vaikuttaa sillä jatkuvasti. Siitä sitten soveltamalla kokeilen ensimmäisellä kerralla, kun ratsastan tuntemattomalla hevosella, että miten tulisi toimia pohkeen lisäksi. Nisa tarvitsi pohkeen jälkeen ajoittaisia puolipidätteitä, ja paljon asetuksia ja väistöjä, että se kulki peräänannossa. Alppi tarvitsi tasaisen ja hiljaisen tuntuman, mutta toisaalta taas paljon asettelua ja väistöjä, jotta takajalat tulivat alle. Sessa taas on vielä työn alla. Se kulkee allani vain hetkittäin peräänannossa, ja voin melkeimpä väittää, ettei se ehkä missään kuvassa, tai ehkä korkeintaan parissa, kulje peräänannossa. Sessa tarvitsee varmaan eniten tähänastisista hevosista työstöä pohkeella, vaikka se onkin jo rakenteeltaan sellainen ettei se juuri ikinä tikitä pää taivaissa. Sessa painuu heti alusta ihan kivaan perus työskentelymuotoon, ja hetken päästä nousee peräänantoon, mutta sen kunto antaa aika nopeasti periksi, jolloin se lysähtää matalaan muotoon ja painaa kädelle, ja reagoi pohkeeseen vain kiihdyttämällä. Tällöin minun täytyy taas ratsastaa joku pikkutehtävä, jossa ottaa takasia alle, tai tilanteesta riippuen huilia hetki. Tavoitteeni tällä hetkellä on ensin saada Sessan kuntoa paremmaksi, ja sitten vasta alan vaatimaan siltä pidempää peräänantoaikaa. Sen se kuitenkin siis tottakai osaa ja on aikaa helppo siihen ratsastaa, mutta sillä ei vain kunto ole vielä riittävä.

Sessa menee suurimman osan aikaa näin. Se liikkuu tässä ihan ok rennosti ja tahdikkaasti, muttei se kannattele itseään eikä askella kunnollisesti. Pikkuhiljaa parempaa päin...

Eli mitä siis teen jos tiedän etten tule ratsastamaan hevosta peräänantoon tämän tunnin aikana? Peräänantoa tärkeämpää minulle on ennemminkin ratsastettavuus. Pysähtymisiä harjoitan niin sen vuoksi, että saan painoa ja voimaa taakse, kuin myös siksi, että ylipäätään hevosen tulee reagoida kunnolla pysähtymiskäskyyn ja myös liikkeellelähtökäskyyn. Tämä pätee myös muissa siirtymisissä, eli reagointi tulee olla hyvä. Myös harmoninen, tahdikas askel on minulle tärkeää. Kuten eräässä asiatekstissä lukikin, tahti on sitä että ratsukkoa on mukava katsoa, ja ratsastaja ehtii mukautua liikkeeseen. Meillä onkin Sessan kanssa yksi työn aihe laukan tahti/tempo. Tammalla tulee aina kiire, ja siinä riittääkin työtä että saan sen tavan pois, kun se kyllä senkin tahdikkaan laukan osaa.  Ylipäätään tunnin lopuksi on mukava tuntea, että hevonenkin on tyytyväinen. Mieluummin siis kokeilen vaikkapa koottua muotoa vain hetken ajan, jos hevonen muuttuu epätasaiseksi aina, kun sitä kootaan. Sitten kokoan hevosta tehden samalla jotain todella yksinkertaista, ja sitten kun se menee kaksikin askelta rauhassa, niin annan sen mennä taas pois peräänannosta ja siirryn seuraavaan tehtävään/lopettelen. Kuten Sessallakin, vaadin kaikissa askellajeissa tällä hetkellä jonkin aikaa sen menevän korkeammassa ja kootummassa paketissa, ja sitten taas annan sen mennä kuten ylläolevassa kuvassa, ja lopussa ratsastan eteenalas. Alpille, Nisalle ja Sessalle, kaikille se on ollut aina palkinto että loppuraveissa esimerkiksi viimeinen kierros mennään pää ihan maan tasalla. Ja valmentajakin sanoo yleensä tunneilla, että kun hevonen tuntuu hyvältä, siirtykää seuraavaan asiaan.

Vapaat välikäynnitkin on mukavat aina vähän joka välissä!

Eli yhteenvetona valitsen aktiivisen ja rennon hevosen sen sijaan, että koitan viilata koko ajan pyöreässä muodossa. Osa hevosista rentoutuessaan menee itse pyöreäksi, vaikkei se peräänantoa tarkoittaisikaan. On parempi ajatella jalkojen ja selän liikettä ja kääntää se katse pois hevosen niskasta. Monessa kuvassa minunkin huomaa tuijottavan hevosen päätä, mutta olen tajunnut, etten tuijota hevosen niskaa, vaan sen asettumista ja suoruutta. Toki väistämättä sitä niskaa tulee vilkaistua ja välillä tuijotettua, mutta olen huomannut tuijottavani niskaa yleensä vain silloin, kun työstän muutenkin muotoa. Olen tyytyväinen siihen, että keskityn enemmän nykyään vaikkapa ympyrälläkin siihen, että hevonen taipuu myös rungostaan. Minulla onkin myös hassu tapa katsoa välillä ns. 90 asteen kulmassa sivulle alas, sillä siitä saan vähän hahmotettua rungon muotoa.

  Kuten edellä mainitsin välillä, että treenistä riippuen saatan työstää muotoa, niin on myös muissakin asioissa. Toistaiseksi harjoittelen Sessan kanssa vain paljon perusratsastusta, vaatien välillä peräänantoa, että pohja on sitten keväällä kunnossa, kun alkaa vallita inspiraatio hioa kouluratoja, jolloin saatan keskittyä treeneissä esim. vain ilmaviin liikkeisiin, muotoon tai ihan vaikka suoruuteen, lisäyksiin, tai kokonaiseen kouluohjelmaan,

   Kun hevosta on ratsastanut kuukauden tai enemmän, niin alkaa nähdä tulokset. Minua vähän pelottaa että mikä Sessasta tulee.. :D Eli siis, tuleeko hevosesta ratsun vai joutsenen näköinen? Alpin lihakset muokkautui aika kivoiksi varsinkin viime kesän aikaan. Nyt se on taas päässyt lössähtämään kun tuli huonot kelit ja varsa alkaa rajoittaa menoa... Sessaan nyt enemmän keskittyen: kuten kokonaisuudessaan tekstistä voi päätellä, toiveenani olisi saada Sessan lihakset oikeisiin paikkoihin ja maha pienenemään, ja sitten keväällä on loistavat valmiudet oikeanlaiseen ja vähän rankempaan työskentelyyn, kun Sessalla on valmiudet myös jaksaa pitää yllä peräänantoa. 

Tässä Alppi on ainakin varsin lähellä peräänantoa: muoto on hyvä, ei liian lyhyt eikä pitkä, kevyt edestä, liike suuntautuu ylös ja takaset tulee tuon tietyn viivan eteen (Dressageart:n sivuilta vähän lisää näistä viivoista)

Mitä mieltä te olette tekstistäni, ja ylipäätään käsitteestä peräänanto ja siihen liittyvistä asioista? Aloittakaas keskustelua kommenttiboxissa. :)